Tilitoimisto Kirsi Lehtinen on nyt osa Administer tilitoimistoa

Yrityskaupan myötä olemme nyt osa Administer tilitoimistoa. Vaikka nimi ja ilme muuttuu, niin me samat tutut ihmiset palvelevat sinua jatkossakin.

Olemme edelleen sinua lähellä,  samassa osoitteessa ja voit jatkaa asiointiasi vanhaan tapaan.  Palvelemme sinua edelleen samalla ammattitaidolla ja pidämme kiinni hyvästä asiakaspalvelusta.

Liittymällä osaksi Administeria pystymme tarjoamaan asiakkaillemme jatkossakin laadukasta, jatkuvasti kehittyvää palvelua paikallisesti sekä digitaalisia taloushallinnon ratkaisuja. Toimialan murroksessa haluamme myös varmistaa Tilitoimisto Kirsi Lehtinen Oy:n henkilökunnan työpaikkojen pysyvyyden. Administer tunnetaan paikallisena työllistäjänä, mikä oli meille erityisen tärkeää tässä yrityskaupassa.

Mikä on Administer?

Administerin juuret ovat syvällä Suomessa. Toiminta perustuu suomalaiseen osaamiseen ja tekemiseen.  Panostamme vahvasti paikalliseen palveluun. Mitä paremmin tunnemme asiakkaamme ja näiden toimintaympäristön, sitä paremmin voimme tuottaa heille lisäarvoa.  Siksi meillä on toimipisteitä koko Suomessa aina Salosta Muonioon saakka. Tarvittaessa pystymme palvelemaan myös ulkomailla, sillä olemme osa Integra-verkostoa ja meillä on toimistot Tallinnassa ja Tukholmassa. Administer Oyj on osa Administer-konsernia, joka työllistää noin 700 taloushallinnon ammattilaista.

Tavoitat meidät samoista numeroista, mutta sähköpostiosoitteemme muuttuvat muotoon etunimi.sukunimi@administer.fi

Terveisin

Kirsi Lehtinen ja tiimi

Kirsi Lehtinen

Kirjanpitäjä
+358 40 568 2076
kirsi.lehtinen@administer.fi

Taloustilanne reaaliajassa

Sähköinen taloushallinto on toimintamme kivijalka. Laskujen maksaminen, laskutus sekä myynti- ja ostoreskontra hoituvat kätevästi eFina-ohjelmistolla. Käytössäsi ovat myös eFina Mobiili- ja eFina Raportit-sovellukset. Sinun ei tarvitse investoida turhaan kalliisiin erillisiin ohjelmistoihin, vaan voit sijoittaa varat yrityksesi kehittämiseen.

Tutustu tarkemmin sähköiseen taloushallintoon >>

 

Mukaudumme yrityksesi tarpeisiin

eFina tuo taloushallinnon puhelimeesi

Administeriltä voit ostaa täsmälleen ne palvelut, jotka tarvitset. Sinun ei tarvitse investoida kalliisiin ohjelmistoihin ja niiden ylläpitoon, sillä tarjoamaamme kuuluu täysi taloushallinnon ohjelmisto eFina, joka integroituu nykyisiin järjestelmiisi. Kun yrityksesi kasvaa, autamme sinua konserni-raportoinnissa, kansainvälisten tapahtumien kirjaamisessa ja laskujen kierrätyksessä. Sähköisesti, tottakai.

Tutustu tarkemmin sähköisen taloushallinnon hyötyihin >>

 

Vaihde

020 703 2000

Osoite

Talvialantie 1 A 6, 42100 Jämsä

Helpdesk (palvelee arkisin kello 9-16)

020 703 2010
helpdesk@administer.fi

Laskutusosoite

Verkkolasku:
OVT-tunnus: 003705930274
Operaattori: BasWare, BAWCFI22

Sähköposti:
laskut@administer.fi

Paperilasku:
Administer Oyj
00064 ADMINISTER

Myynnin yhteystiedot

Ota meihin yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen! Palaverissa tutustutaan toimintaanne, ja saatte palaverin päätteeksi meiltä konkreettisen ehdotuksen siitä, miten taloushallintoanne voidaan tehostaa.

Juha Reinikainen

Aluemyyntipäällikkö
+358 40 358 3585
juha.reinikainen@administer.fi

Ottakaa minuun yhteyttä