Hyvä tiimi ja uuden oppiminen pitävät työn kiinnostavana
Reskontranhoitaja Minna on ehtinyt vajaassa kymmenessä vuodessa tehdä Administerilla hommia aina harjoittelijan pestistä reskontrapäällikön tehtäviin. Työssä häntä inspiroivat kehitysmahdollisuudet, monipuolisuus ja ennen kaikkea loistava tiimi. Lue, mitä Minna kertoi työstään Administerilla.
Etenemismahdollisuuksia niitä haluaville
”Olen saanut kulkea todellista urapolkua Administerilla. Aloitin vuonna 2012 kesätyöntekijänä, minkä jälkeen jäin tekemään harjoittelua reskontraan. Harjoittelun jälkeen valmistuin yo-merkonomiksi ja siitä jatkoinkin vakituiseksi reskontranhoitajaksi.
Esimieheni jäädessä 2014 äitiyslomalle pyydettiin minua varaesimieheksi. Samana vuonna voitin myös Vuoden työkaveri -palkinnon, joka oli minulle tosi iso asia. Työpaikalla on tärkeää viihtyä, ja tämä palkinto oli osoitus siitä, että olen onnistunut työssäni olemaan kollega, joka mahdollistaa tämän. Vuonna 2016 minusta tuli reskontrapäällikkö.
Vuoden 2017 olin äitiyslomalla ja nyt olen reskontranhoitaja. En halunnut äitiysloman jälkeen palata yhtä kovaan tahtiin kuin ennen sitä, joten olen tyytyväinen, että tämä oli mahdollista. Toimenkuva on siis muuttunut vuosien varrella ja työ on pysynyt monipuolisena. Administerilla on todella hyvät mahdollisuudet edetä ja kehittyä, jos siihen on halua ja asenne kohdallaan.”
Työkaverit auttavat ja inspiroivat
”Kehitysmahdollisuuksien ja vaihtelevuuden lisäksi arvostan Administerilla todella paljon tiimihenkeä. Minulla on mahtavat työkaverit, joiden ansiosta työssä viihtyy. Reskontra on hektinen paikka, jossa on toisinaan paljonkin painetta. Työ kävisi raskaaksi ilman hyviä työkavereita. Reskontra toimii tiiminä ja kaikki auttavat toisiaan. Porukka on tullut vuosien varrella todella läheiseksi.
Myös joustavuus arjessa tekee työn ja muun elämän yhdistämisestä helpompaa. Teen esimerkiksi tällä hetkellä kaksi päivää viikossa töitä etänä. Ja tässäkin asiassa tiimi on tärkeä: me pidämme toisemme tietoisina kaikesta, mitä on meneillään, ja näin etätyö sujuu tehokkaasti.”
Sopivasti uutta ja vanhaa
”Avustavat kirjanpitotehtävät ovat olleet minulle viime aikojen uusi haaste, jota on ollut mielenkiintoista päästä tekemään. Kun mietin omaa tulevaisuuttani Administerilla, haluaisinkin kehittyä yhä enemmän kirjanpidon alueella.
Administerilla hommat eivät rutinoidu liikaa. Vaihtelevuus on minulle todella tärkeää, jotta työ pysyy kiinnostavana ja sopivan haastavana. Minulla on hommissani tällä hetkellä juuri sopiva määrä vanhaa ja uutta, ja tahti on sopiva omaan elämäntilanteeseen. Esimies ja tiimi huomioivat hyvin eri elämäntilanteet ja työn sovittamisen tämän mukaan.”