PR-Hallinto on nyt osa Administer tilitoimistoa
Yrityskaupan myötä olemme nyt osa Administer tilitoimistoa. Liittymällä osaksi Administeria pystymme tarjoamaan asiakkaillemme jatkossakin laadukasta, jatkuvasti kehittyvää palvelua paikallisesti sekä digitaalisia taloushallinnon ratkaisuja.
Mikä on Administer?
Administerin juuret ovat syvällä Suomessa. Toiminta perustuu suomalaiseen osaamiseen ja tekemiseen. Panostamme vahvasti paikalliseen palveluun. Mitä paremmin tunnemme asiakkaamme ja näiden toimintaympäristön, sitä paremmin voimme tuottaa heille lisäarvoa. Siksi meillä on toimipisteitä koko Suomessa aina Salosta Muonioon saakka. Tarvittaessa pystymme palvelemaan myös ulkomailla, sillä olemme osa Integra-verkostoa ja meillä on toimistot Tallinnassa ja Tukholmassa. Administer Oyj on osa Administer-konsernia, joka työllistää noin 700 taloushallinnon ammattilaista.
Isännöinnin asiakkaita palvelee jatkossa Good House ja taloushallinnon asiakkaita palvelevat asiantuntijamme.
Terveisin
Olli Sinikallas
Taloustilanne reaaliajassa
Sähköinen taloushallinto on toimintamme kivijalka. Laskujen maksaminen, laskutus sekä myynti- ja ostoreskontra hoituvat kätevästi eFina-ohjelmistolla. Käytössäsi ovat myös eFina Mobiili- ja eFina Raportit-sovellukset. Sinun ei tarvitse investoida turhaan kalliisiin erillisiin ohjelmistoihin, vaan voit sijoittaa varat yrityksesi kehittämiseen.
Tutustu tarkemmin sähköiseen taloushallintoon >>
Mukaudumme yrityksesi tarpeisiin
Administeriltä voit ostaa täsmälleen ne palvelut, jotka tarvitset. Sinun ei tarvitse investoida kalliisiin ohjelmistoihin ja niiden ylläpitoon, sillä tarjoamaamme kuuluu täysi taloushallinnon ohjelmisto eFina, joka integroituu nykyisiin järjestelmiisi. Kun yrityksesi kasvaa, autamme sinua konserni-raportoinnissa, kansainvälisten tapahtumien kirjaamisessa ja laskujen kierrätyksessä. Sähköisesti, tottakai.
Tutustu tarkemmin sähköisen taloushallinnon hyötyihin >>
Vaihde
041 5365463Helpdesk (palvelee arkisin kello 9-15:30)
020 703 2010
helpdesk@administer.fi
Laskutusosoite
OVT-tunnus: 003705930274
Operaattori: BasWare, BAWCFI22
Sähköpostilla: laskut@administer.fi
Paperilasku: Administer Oyj
00064 ADMINISTER
Myynnin yhteystiedot
Ota meihin yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen! Palaverissa tutustutaan toimintaanne, ja saatte palaverin päätteeksi meiltä konkreettisen ehdotuksen siitä, miten taloushallintoanne voidaan tehostaa.
Olli Mäki
Senior Sales Manager
+358 44 292 1246
olli.maki@administer.fi

