Administer Ajankohtaista Uutinen Yhteisöjen veroilmoituksille kuukausi lisäaikaa

Yhteisöjen veroilmoituksille kuukausi lisäaikaa

Yhteisöjen veroilmoituksille kuukausi lisäaikaa

Skatte

Koronatilanteesta johtuen Verohallinto pidentää yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten määräaikaa. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt. Veroilmoituksen voi nyt antaa viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Normaalisti veroilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa.

Verohallinnon päätös koskee yhteisöjä ja yhteisetuuksia, joiden tilikausi on päättynyt joulukuussa 2020. Näiden yhteisöjen on annettava veroilmoitus viimeistään 31.5.2021 Lisäaikaa ei tarvitse erikseen hakea, eikä lisäajalta luonnollisesti myöskään määrätä myöhästymismaksua.

Päätös koskee kaikkia yhteisöjä eli esimerkiksi yhdistyksiä, asunto-osakeyhtiöitä, kiinteistöyhteisöjä, ulkomaisia yhteisöjä, osuuskuntia ja sijoitusrahastoja.

Uusi veroilmoituksen määräpäivä tulee näkyviin OmaVeroon huhtikuun aikana.

Lisäajasta huolimatta Verohallinto toivoo, että yhteisöt antaisivat veroilmoituksensa normaalissa määräajassa, jos se on mahdollista.

Huomaa, että veroilmoituksen määräajan pidennys ei vaikuta yhteisöjen kiinteistöverotietojen korjaamisen määräpäivään, joka on 30.4.2021.