Administer Ajankohtaista Uutinen Tilitoimisto Kravelli osaksi Administer-konsernia

Tilitoimisto Kravelli osaksi Administer-konsernia

Tilitoimisto Kravelli osaksi Administer-konsernia

Tilitoimisto Kravelli osaksi Administer-konsernia

Mänttä-Vilppulassa toimiva tilitoimisto Kravelli liittyi joulukuussa 2018 liiketoimintakaupan myötä osaksi maanlaajuista Administer-taloushallintopalvelukonsernia. Kravellin yrittäjä Tiina Salin vahvistaa osaamisellaan Administerin Jämsän toimipistettä, joka pystyy jatkossa palvelemaan asiakkaitaan laajemmalla alueella ja paremmin resurssein.

Vuonna 2015 perustettu Kravelli on erikoistunut mikroyritysten taloushallintoon. Tilitoimisto on palvellut kolmen vuoden aikana lukuisia asiakkaita niin Mänttä-Vilppulasta kuin Tampereen talousalueelta ja Helsingistäkin. Yhtiö tukee asiakkaitaan kirjanpidossa, palkanlaskennassa ja muissa taloushallinnon palveluissa, joista esimerkkinä yhteisten työmaiden päätoteuttajan ilmoitusvelvollisuuksista huolehtiminen.

”Osana Administeria Kravelli voi tarjota asiakkailleen entistä monipuolisempaa palvelua sekä moderneja, jatkuvasti kehittyviä sähköisen taloushallinnon ratkaisuja arjen avuksi. Vahva konserni tarjoaa tukea myös erityistilanteisiin. Taloushallintoalan keskittyessä tämä oli luonteva ratkaisu”, toteaa Tiina Salin.

Administer on nopeasti kasvava suomalainen taloushallinnon palveluyritys, jolla on 24 toimipistettä ympäri Suomea sekä toimisto4 Tukholmassa ja Tallinnassa. Administer-konserniin kuuluvat myös henkilöstö- ja palkkapalveluyhtiö Silta Oy, taloushallinnon ulkoistuspalveluihin erikoistunut Administer Partner Oy sekä kuntien taloushallinnon asiantuntujayritys Kuntalaskenta Oy. Konserni työllistää 700 henkilöä.

”Olemme iloisia saadessamme Kravellin osaksi Administeria. Uskomme, että olemalla lähellä asiakkaitamme pystymme parhaiten tukemaan heidän liiketoimintaansa, ja panostamme siksi paikalliseen palveluun eri puolilla Suomea. Tiina Salin tuntee erinomaisesti Mänttä-Vilppulan toimintaympäristön ja yrityskentän, ja hänen osaamisensa avaa meille uusia kasvumahdollisuuksia Jämsän sekä Mänttä-Vilppulan talousalueella”, sanoo Administerin toimitusjohtaja Peter Aho.

Kravellin toiminta jatkuu Administer Jämsän tiloissa sekä nykyisissä tiloissa Mäntässä.

 

Lisätietoja:

Tiina Salin
Yrittäjä
Puh. 040 144 7879
tiina.salin@administer.fi

Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer Oy
Puh. 040 501 3661
peter.aho@administer.fi