Administer Ajankohtaista Uutinen MÄNTSÄLÄN OP-KIINTEISTÖKESKUS MYY TILITOIMISTOLIIKETOIMINTANSA ADMINISTER OY:LLE

MÄNTSÄLÄN OP-KIINTEISTÖKESKUS MYY TILITOIMISTOLIIKETOIMINTANSA ADMINISTER OY:LLE

MÄNTSÄLÄN OP-KIINTEISTÖKESKUS MYY TILITOIMISTOLIIKETOIMINTANSA ADMINISTER OY:LLE

Lehdistötiedote 8.12.2014

Mäntsälän Osuuspankin tytäryhtiö Mäntsälän OP-Kiinteistökeskus Oy myy tilitoimistoliiketoimintansa Administer Oy:n tytäryhtiölle Administer Oy Uusimaalle. Mäntsälän Osuuspankki tulee uuteen yhtiöön vähemmistöosakkaaksi. Administer Oy on sähköisen taloushallintoon erikoistunut palveluntarjoaja.

”Taloushallintoala kokonaisuudessaan on kasvava toimiala Suomessa ja toisaalta ison murroksen käsissä johtuen digitaalisuuden tulemisesta vauhdilla alan palveluihin ja toimintaan. Toimialalla on menossa myös keskittymisvaihe, kun pieniä tilitoimistoja yhdistyy isompiin”, kertoo Mäntsälän Osuuspankin toimitusjohtaja Heikki Kananen. ”Oma tilitoimistomme on ollut valtava tukijalka yritysasiakasliiketoimintamme tukena 38 vuoden ajan. Meillä on tällä hetkellä siellä töissä 12 taloushallinnon ammattilaista, ja näin tilitoimistonakin se on yksittäisenä pisteenä iso ja selkeästi paikkakunnan suurin tilitoimisto.”

”Katsoimme kuitenkin, että omat rahkeemme eivät yksin riitä turvaamaan kehityksessä mukana olemista, ja näin päädyimme tähän paikalliseen kumppanuusratkaisuun nimenomaan sähköisen taloushallinnon osaajan Administer Oy:n kanssa. Tällä ratkaisulla varmistamme parhaiten asiakkaidemme modernit kehittyvät palvelut sekä työntekijöidemme työpaikat. Työntekijät siirtyvät uuteen yhtiöön ns. vanhoina työntekijöinä. Tilitoimisto säilyy myös fyysisesti Osuuspankin toimitalossa”, jatkaa Heikki Kananen.

”Taloushallinnon palvelut ovat siirtyneet nettipohjaisiksi jo reilun vuosikymmenen ajan, alati kiihtyvällä tahdilla. Olemme tehneet alalla pioneerityötä, ja tämä kauppa on osoitus siitä, kuinka olemme saavuttaneet vakiintuneen ja luotettavan toimijan aseman”, Administer Oy:n toimitusjohtaja Peter Aho summaa. ”Näin hienon yhtiökumppanin saaminen mukaan meidän omistajakuntaamme on juhlan paikka. Osuuspankki on johtava toimija finanssipalveluissa ja Administer vastaavasti taloushallinnon palveluissa”, Aho iloitsee.

”Administerin tavoite on työllistää Suomessa ja laajentua kaikkiin merkittäviin kuntiin. Mäntsälä on neljäs vuoden sisällä avattava uusi toimipaikka. Administer toimii ennestään Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Rovaniemellä, Hämeenlinnassa ja Muoniossa. Mäntsälä on meille jo yhdeksäs toimipiste ja aiomme kasvattaa toimintaamme niissä kaikissa. Aiomme tarjota jatkossakin paikallista palvelua yhdistettynä markkinoiden kehittyneimpiin järjestelmiin”, Aho päättää.

Lisätietoja:

Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer Oy
Puh. 040 501 3661
peter.aho@administer.fi

Heikki Kananen
Toimitusjohtaja
Mäntsälän Osuuspankki
Puh. 0400 673 796
heikki.kananen@op.fi

Administer Oy (www.administer.fi) on suomalainen sähköisen taloushallinnon edelläkävijäyritys. Vuonna 1985 perustettu yritys on yksi suurimmista taloushallinnon palveluntarjoajista Suomessa. Yhtiö työllistää noin 200 taloushallinnon ammattilaista, joiden jatkuva koulutus takaa palveluiden tehokkuuden, tarkkuuden ja korkean laadun. Asiakkaita on yli 1700 eri toimialoilta, pörssiyhtiöistä yhden työntekijän yrityksiin. Administer vapauttaa asiakkaiden aikaa tuottavaan liiketoimintaan muuttamalla taloushallinto paperittomaksi ja reaaliaikaiseksi. Lisäksi Administer tarjoaa laadukkaita ulkoistetun talousjohtajan ja controllerin palveluita vuosikymmenien kokemuksella.

Mäntsälän Osuuspankki (www.op.fi) Mäntsälän Osuuspankki (www.op.fi) on paikallinen, vakavarainen, kasvava osuustoiminnallinen pankki, joka kuuluu OP Ryhmään. Pankin ansaintatase on noin 400 miljoonaa euroa ja pankki työllistää 24 työntekijää sekä pankin tytäryhtiö Mäntsälän OP-Kiinteistökeskus Oy kaupan jälkeen kiinteistönvälityksessä ja isännöinnissä 10 henkilöä. Perustehtävämme on edistää omistajajäsentemme, asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia.

Ottakaa minuun yhteyttä