Administer Ajankohtaista Uutinen Administer laajenee Hämeenlinnaan

Administer laajenee Hämeenlinnaan

Administer laajenee Hämeenlinnaan

Hattulan ST-tilipalvelu liittyy Administer-ketjuun

”Tämä yritysosto vahvistaa Administerin asemaa yhtenä alan suurimmista toimijoista”, Administer Oy:n toimitusjohtaja Peter Aho kertoo. ”Tehdyn kaupan myötä saamme lisää taloushallinnon ammattilaisia sekä pääsemme kehittämään toimintaamme Hämeenlinnassa.”, Aho jatkaa.

”Taloushallintoala on isossa murroksessa johtuen digitaalisuuden tulemisesta vauhdilla alan palveluihin ja toimintaan. Toimialalla on menossa myös keskittymisvaihe, kun pieniä tilitoimistoja yhdistyy isompiin”, kertoo Hattulan ST-tilipalvelun Sirpa Tamminen.

”Haluamme olla tässä kehityksessä mukana ja näin päädyimme tähän kumppanuusratkaisuun nimenomaan sähköisen taloushallinnon edelläkävijän Administer Oy:n kanssa. Tällä ratkaisulla varmistamme parhaiten asiakkaillemme modernit kehittyvät palvelut sekä työntekijöidemme työpaikat”, jatkaa Sirpa Tamminen.

Administerilla on ennestään toimipisteitä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Rovaniemellä, Hämeenlinnassa, Muoniossa, Mäntsälässä, Virroilla, Riihimäellä ja Espoossa.

Lisätietoja:

Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer Oy
p. 040 501 3661
peter.aho@administer.fi

Sirpa Tamminen
Hattulan ST-tilipalvelu
p. 040 455 9660
hattulanst-tilipalvelu@pp.inet.fi