Uutinen
Administer Oy ostaa Tilikamut Oy:n
Administer ostaa Tilikamut Oy:n (entiseltä nimeltään Savon Tilitieto Oy) ja sen tytäryhtiö Konnektor Oy:n 1.10.2021. Pieksämäellä ja Joensuussa toimiva Tilikamut Oy on vuonna 2013 perustettu tilitoimisto, jonka kymmenen taloushallinnon asiantuntijaa palvelevat erityisesti Pohjois-Karjalan sekä Etelä- ja Pohjois-Savon alueen yrityksiä.
”Yrityskaupan myötä Administer laajentaa taloushallinnon palvelujaan Pohjois-Karjalaan ja Savoon. Tämä vahvistaa asemaamme yhtenä alan suurimmista toimijoista Suomessa”, Administer Oy:n toimitusjohtaja Peter Aho kertoo. ”Samalla saamme joukkoomme lisää taloushallinnon ammattilaisia, joilla on vahva alueen yritystoiminnan tuntemus. Tilikamut Oy:n henkilökunta jatkaa nykyisissä tehtävissään osana Administer-konsernia.”
Administer-konsernin 600 taloushallinnon ammattilaista palvelee asiakkaitaan jo 24 paikkakunnalla ympäri Suomen sekä Tukholmassa ja Tallinnassa. Autamme asiakkaitamme keskittymään liiketoimintansa ja tuottavuutensa kasvattamiseen taloushallintoaan digitalisoimalla ja ulkoistamalla. Tavoitteemme on palvella asiakkaitamme mahdollisimman lähellä, työllistää Suomessa ja laajentua koko maassa.
”Liittymällä osaksi Administeria pystymme tarjoamaan asiakkaillemme jatkossakin laadukasta, jatkuvasti kehittyvää palvelua paikallisesti sekä digitaalisia taloushallinnon ratkaisuja”, kertovat Tilikamut Oy:n omistajat Markku Palonen ja Jari Puolakka. ”Toimialan murroksessa haluamme myös varmistaa Tilikamut Oy:n henkilökunnan työpaikkojen pysyvyyden. Administer tunnetaan paikallisena työllistäjänä, mikä oli meille erityisen tärkeää tässä yrityskaupassa.”
Lisätietoja:
Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer Oy
Puh. 040 501 3661
peter.aho@administer.fi
Markku Palonen
Toimitusjohtaja
Tilikamut Oy
Puh. 050 387 7577
markku.palonen@tilikamut.fi
Jari Puolakka
Hallituksen puheenjohtaja
Tilikamut Oy
Puh. 050 387 7580
jari.puolakka@tilikamut.fi
Administer-konserni on suomalainen talous- ja palkkahallinnon, taloushallinto-ohjelmistojen ja konsultoinnin edelläkävijä. Vuonna 1985 perustettu Administer on yksi suurimmista taloushallinnon palveluntarjoajista Suomessa. Vuonna 2020 konsernin liikevaihto oli 44 miljoonaa euroa. Konserniin kuuluvat Administer Oy, Silta Oy, Adner Oy, EmCe Oy, Kuntalaskenta Oy ja Yrittäjän Polku Oy. Tarjoamme modernin taloushallinnon ratkaisuja kaikenkokoisille organisaatioille pk-yrityksistä suuryrityksiin sekä kuntiin. 600 taloushallinnon ammattilaistamme palvelevat asiakkaita jo 24 paikkakunnalla ympäri Suomen sekä Tukholmassa ja Tallinnassa. Administer on osa kansainvälistä Integra-verkostoa. www.administergroup.com, www.administer.fi
Tilikamut Oy (entiseltä nimeltään Savon Tilitieto Oy) on kokenut suomalainen tilitoimisto, joka tarjoaa laadukkaita taloushallintopalveluja Pieksämäellä ja Joensuussa. Yhtiö on perustettu 2013 ja työllistää kymmenen taloushallinnon ammattilaista. Tilikamut Oy on Taloushallintoliiton auktorisoima tilitoimisto. www.tilikamut.fi