Administer Ajankohtaista Uutinen Administer laajenee Helsingissä

Administer laajenee Helsingissä

Administer laajenee Helsingissä

SÄHKÖISEN TALOUSHALLINNON EDELLÄKÄVIJÄ ADMINISTER OY VAHVISTAA MARKKINAASEMAANSA, KUN FINTAX OY:N TOIMINNOT LIITTYVÄT ADMINISTERIIN.

FinTax –yhtiöt liittyvät Administer –ketjuun ja laajentavat Administerin toimintaa pääkaupunkiseudulla. FinTaxin myötä Administer pääsee osaksi kansainvälistä verkostoa, jonka avulla Administer pystyy jatkossa tarjoamaan taloushallinnon palveluita kansainvälisellä tasolla.

”Tämä yritysosto vahvistaa Administerin asemaa yhtenä alan suurimmista toimijoista”, Administer Oy:n toimitusjohtaja Peter Aho kertoo. ”Tehdyn kaupan myötä saamme lisää taloushallinnon ammattilaisia sekä pääsemme kehittämään kansainvälistä toimintaamme.”, Aho jatkaa.

”Taloushallintoala on isossa murroksessa johtuen digitaalisuuden tulemisesta vauhdilla alan palveluihin ja toimintaan. Toimialalla on menossa myös keskittymisvaihe, kun pieniä tilitoimistoja yhdistyy isompiin”, kertoo FinTaxin toimitusjohtaja Päivi Husu.

”Haluamme olla tässä kehityksessä mukana ja näin päädyimme tähän kumppanuusratkaisuun nimenomaan sähköisen taloushallinnon edelläkävijän Administer Oy:n kanssa. Tällä ratkaisulla varmistamme parhaiten asiakkaillemme modernit kehittyvät palvelut sekä työntekijöidemme työpaikat”, jatkaa Päivi Husu.

Lisätietoja:

Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer Oy
Puh. 040 501 3661
peter.aho@administer.fi

Päivi Husu
Toimitusjohtaja
FinTax Oy
Puh. 0400 670 071
paivi.husu@fintax.fi

Administer Oy (www.administer.fi) on suomalainen sähköisen taloushallinnon edelläkävijäyritys. Vuonna 1985 perustettu yritys on yksi suurimmista taloushallinnon palveluntarjoajista Suomessa. Yhtiö työllistää 250 taloushallinnon ammattilaista ja asiakkaita on yli 2000 eri toimialoilta, pörssiyhtiöistä yhden työntekijän yrityksiin. Administer vapauttaa asiakkaiden aikaa tuottavaan liiketoimintaan muuttamalla taloushallinto paperittomaksi ja reaaliaikaiseksi. Lisäksi Administer tarjoaa laadukkaita ulkoistetun talousjohtajan ja controllerin palveluita vuosikymmenien kokemuksella. Administer toimii koko Suomessa.

FinTax Oy (www.fintax.fi) on pitkän historian omaava suomalainen tilitoimisto, joka tarjoaa laadukkaita taloushallinnon palveluita kotimaisille ja kansainvälisille yrityksille Integra Internationalin verkoston kautta. Yhtiö on perustettu 1986 ja työllistää 9 taloushallinnon ammattilaista. FinTax on Taloushallintoliiton auktorisoima tilitoimisto.

Ottakaa minuun yhteyttä