Administer Ajankohtaista Uutinen Administer jatkaa kasvuaan ostamalla Econia Oy:n

Administer jatkaa kasvuaan ostamalla Econia Oy:n

Administer jatkaa kasvuaan ostamalla Econia Oy:n

Administer-econia-yrityskauppa

Administer Oyj jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista ostamalla Econia Oy:n, joka on talous- ja henkilöstöhallinnon sekä kansainvälisten palveluiden asiantuntijayritys.

Econia tarjoaa laajat asiantuntijapalvelut talouden, henkilöstöresurssien ja kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen. Palveluvalikoimaan kuuluu lisäksi mm. harmaan talouden torjunnan asiantuntijapalveluita sekä työoikeudellisia palveluita. Econia on perustettu vuonna 1996 ja konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2021 oli 19,1 miljoonaa euroa. Vuodelle 2022 ennustettu liikevaihto on noin 25 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 3 miljoonaa euroa. Yhtiö on kasvanut orgaanisesti sekä yritysostojen avulla. Econia toimii Suomessa 13 paikkakunnalla sekä Espanjan Fuengirolassa. Sen palveluksessa on yli 100 talous- ja henkilöstöhallinnon sekä kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntijaa ja lähes 400 vuokratyöntekijää.

”Econian ostaminen on Administerin historian suurin yrityskauppa, ja se vahvistaa asemaamme yhtenä Suomen johtavista talous- ja palkkahallinnon sekä HR-palveluiden tarjoajista mukaan lukien henkilöstövuokraus. Econia on kovassa iskussa: yhtiö on panostanut kasvuun ja tehnyt tämän vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana liikevaihtoa lähes 40 % enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kaupan avulla vahvistamme verkostoamme erityisesti länsirannikolla ja saamme uuden, kotimaisille ja kansainvälisille yrityksille suunnatun Compliance- ja Advisory-liiketoiminnan. Kaupan myötä Administer-konserniin tulee myös lisää vahvaa HR-osaamista, kattaen mm. PEO-liiketoiminnan (Professional Employment Organisation eli työnantajapalvelut) sekä henkilöstövuokrauksen – nämä vahvistavat ja laajentavat Administerin strategiaa. Yhdessä Econian kanssa pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistäkin laajemman tuote- ja palveluvalikoiman. Haluankin toivottaa kaikki Econian ammattilaiset osaksi Administer-perhettä ja yhteiselle matkalle kohti älykkäämpää taloushallintoa”, sanoo Administer-konsernin toimitusjohtaja Peter Aho.

”Reilussa 25 vuodessa muutaman hengen konsulttiyrityksestä on kasvanut merkittävä talous- ja henkilöstöhallinnon sekä liiketoiminnan kehittämisen asiantuntija. Aivan kuten Administerkin, Econia on kasvanut voimakkaasti yritysostojen myötä 2010-luvulta alkaen, ja uskon, että yhdessä voimme jatkaa kasvua entistä vahvempina. Arvojemme – luottamus, vastuu, kasvurohkeus ja menestys – avulla luomme jatkossakin Suomeen taloudellista kasvua ja vastuullisempaa liiketoimintaa”, sanoo Econian toimitusjohtaja Elina Salmivala.

Yrityskauppa on toteutettu tänään. Econia liitetään osaksi Administeria 1.11.2022 lähtien. Econia jatkaa omana yksikkönään ja omalla brändillään osana Administer-konsernia.

>> Lue koko yhtiötiedote täältä

 

Lisätietoja:

Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer-konserni
040 501 3661
peter.aho@administer.fi

Elina Salmivala
Toimitusjohtaja
Econia Oy
040 544 7344
elina.salmivala@econia.com

 

Econia lyhyesti

Econia Oy on vuonna 1996 perustettu kotimainen, itsenäinen ja ketjuista riippumaton talous- ja henkilöstöalan asiantuntijayritys, joka työllistää yli 400 henkilöä päivittäin. Econia toimii 13 paikkakunnalla Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Espanjan Fuengirolassa. Econia on Taloushallintoliiton ja Henkilöstöpalveluyritysten Liiton (HPL) jäsen ja toimintaa ohjaa Bureau Veritaksen sertifioima ISO 9001:2015 -laatujärjestelmä. Econian liikevaihto oli vuonna 2021 yli 19 miljoonaa euroa.