Janne Järvenkylä, palkkahallinnon järjestelmäasiantuntija

26.10.2015

Aloitin Administerilla 2013 palkkahallinnon kesätyöntekijänä. Olin alun perin hakenut kirjanpitoon, mutta mutkan kautta päädyin palkkahallintoon ja pääsin perehtymään todella moniulotteiseen palvelukokonaisuuteen.

Lähdin syksyllä 2013 vaihtoon ja palasin vuodenvaihteessa 2014 tekemään opinnäytetyötä Administerille. Valmistuin Haaga-Helia ammattikorkeakoulun finanssi- ja talousasiantuntijan koulutusohjelmasta tradenomiksi 2014, ja opinnäytetyön jälkeen olin ensin siirtymässä kirjanpitoon, mutta päädyin lopulta jatkamaan palkkahallinnossa.

Toimin tällä hetkellä palkkahallinnon järjestelmäasiantuntijana ja pääkäyttäjänä. Työ sisältää mm. sisäistä kouluttamista ja ohjeistusta, prosessien ja palveluiden kehitystä sekä käytettyihin järjestelmiin liittyviä hallinto- ja huoltotehtäviä. Palkkahallinnon kesätyöntekijästä on tultu lyhyessä ajassa pitkälle, ja toimenkuvan kehitykseen on päässyt jatkuvasti vaikuttamaan. Muutos on ollut mieluisa, sillä se on tarjonnut hyvän tilaisuuden olla mukana kehittämässä uusia palveluita ja toimintatapoja.

Administer on tarjonnut mahdollisuuden osallistua sidosryhmien järjestämiin koulutuksiin varsin joustavasti. Liukuva työaika ja saldot ovat myös osaltaan ylläpitäneet työssä viihtymistä ja opiskeluaikoina mahdollistivat töiden järjestämisen opintojen ympärille. Uraa tukee myös mahdollisuus osallistua erilaisiin projekteihin ja sitä kautta kasvattaa omaa osaamista.

Administer on työympäristönä rento ja lämmin. Työkaverien tukeen voi aina luottaa ja kiireisinäkin hetkinä pyritään auttamaan muita. Rentous näkyy osana koko yhteisöä, johdon ja suorittavan portaan välillä ei ole mitään suuria muureja ja viestintä on suoraa ja välitöntä.