Työkomennuksella Levin lumikinosten keskellä

13.03.2020

Kirjanpitäjämme Jaana Kohonen Turusta lähti kahden viikon työkomennukselle Leville. Tunturissa eletään kiihkeimmän hiihtokauden lisäksi myös kiireisintä aikaa tilinpäätösten parissa. Lue blogista, mitä Jaanan komennus talven ihmemaassa piti sisällään.

Lähtö Leville ei vaatinut juurikaan suostuttelua. Jaana kuvaa olevansa liikkuvainen tyyppi, joka pitää hiihdosta ja laskettelusta.

”Kaikki tietävät, että olen aika spontaani tyyppi. Sain lomalle Madeiralle viestin, jossa kysyttiin, lähtisinkö Leville komennukselle. Ei mennyt kuukauttakaan ja täällä sitä ollaan”, Jaana kertoo.

Normaalisti Jaana työskentelee Administerin toimistolla Turussa. Levin pienemmälle toimistolle Jaana lähti auttamaan kirjanpitäjä Heidi Nousiaista kiireisimmän kauden keskellä. Kahden viikon aikana kaksikko muun muassa kävi prosesseja läpi ja saattoi tammikuun ALV-savotan maaliin.

Työmatka toimistolle käy hankien halki

Puolen tunnin bussimatka Turun keskustaan vaihtui Levillä lyhyeen kävelyyn lumikinosten reunustamilla kaduilla. Myös toimistoelämä oli pohjoisessa hyvin erilaista. Turussa porukkaa riittää kahden kerroksen verran, kun taas Levillä administerilaiset työskentelivät kahdestaan pikku toimistossa Levin matkailun kanssa samoissa tiloissa.

”Isossa porukassa työ on melkein yksinäisempää. Helpommin lukkiutuu omaan tekemiseensä. Voi olla, että saimme loppujen lopuksi tehtyä enemmän kahdestaan. Apu on lähellä koko ajan”, Jaana pohdiskelee eroja toimistojen välillä.

Muutenkin elämänmeno tuntui erilaiselta pohjoisessa.

”Täällä ilma on puhdasta verrattuna kaupunkiin. Ihmiset ovat mukavia, vaikka täällä on pahin kiireaika käynnissä. Tosi kivaa vaihtelua tällainen. Harvassa työpaikassa on tällaista mahdollisuutta,” Jaana kertoo.

Administerilla on 23 toimipaikkaa ympäri Suomen, ja niiden välillä voi liikkua, jos tarvetta ja halua löytyy. Jaana onkin aiemmin työskennellyt Turun lisäksi Helsingin toimistolla sekä pariin otteeseen Tampereella. Hän lähtisi mielellään myös ulkomaille työskentelemään jonkin Administerin Integra International -kumppanin toimistolle, jos mahdollisuus aukenisi suunnitteilla olevan vaihto-ohjelman kautta.

”Irtiotot luovat kokonaisvaltaisesti positiivista virtaa yhtiöön. On hienoa, että on tällaisia vaihtoehtoja. Jokainen voi löytää omansa ja saada vaihtelua tavallisiin toimistorutiineihinsa”, Jaana pohdiskelee.

Tuliaisina lunta ja lappalaista leppoisuutta

Levin komennuksen aikana Jaana otti töiden lisäksi ilon irti Levin laskettelurinteistä ja hiihtoladuista. Hän nauttii mahdollisuudesta saada vaihtelua ja ahmia erilaisesta kulttuurista itselleen kotiin viemistä. Mitä hän sitten toisi mukanaan pohjoisesta Turkuun?

”Lumen! Ja Heidin, hän on älyttömän ahkera. Voisin viedä mukanani semmoista leppoisaa työntekoa, ettei oltaisi niin hampaat irvessä. Enemmän lappalaista temperamenttia”, Jaana nauraa.