Rukakeskus Oy ja Pyhätunturi Oy & Administer

Rukakeskus Oy ja Pyhätunturi Oy ulkoistivat taloushallintonsa Administerin hoidettavaksi. Rukakeskus-konsernin taloushallinnon työntekijät ovat siirtyneet Administer Oy:n palvelukseen. Ulkoistus toteutettiin liikkeenluovutuksena.

Administerin toimitusjohtaja Peter Aho pitää kunnianosoituksena saada näin arvostettu ja tunnettu yritys asiakkaaksi. ”Palvelumme auttaa asiakasta keskittymään olennaiseen eli omaan liiketoimintaansa. Sähköiset palvelumme tuovat asiakkaillemme etuja kustannussäästöjen, nopeammin saatavan informaation ja siten paremman päätöksenteon muodossa. Tämä asiakkuus on osoitus siitä, että jatkuva kehitystyömme tuo aidosti hyötyä asiakkaillemme, mikä mahdollistaa Administerin nopean kasvun.”

Rukakeskus-konsernin hallintojohtaja Nina Wohlman on tyytyväinen todetessaan, että ulkoistus tuli heille sopivaan ajankohtaan. Yrityksessä oli luvassa henkilöstömuutoksia sekä tarvetta järjestelmien uusimiselle. ”Jatkossa saamme yhdestä järjestelmästä helposti oleelliset taloustiedot toiminnan ohjaamiseen ja kehittämiseen koko konsernin osalta”.

Rukakeskus-konserni on vastannut Rukan rinnetoiminnoista vuodesta 1973 ja Pyhän rinnetoiminnoista vuodesta 1987 lähtien. Yhtiöt toimivat Rukan ja Pyhän kansainvälistyvissä, ympärivuotisissa matkailukeskuksissa. Yhtiöiden ydinosaamista on rinneliiketoiminta, mutta ne harjoittavat myös majoitus-, rinneravintola-, vuokraamo- ja myymälätoimintaa. Rukakeskus-konsernin liikevaihto on n. 24 miljoonaa euroa ja se työllistää n. 200 henkilöä.