Tilitoimisto Varpu Talvirinne liittyy Administer -ketjuun

23.03.2018

Tilitoimisto Varpu Talvirinne liittyy Administer -ketjuun 1.4.2018 alkaen. Yhteistyön myötä Tilitoimisto Varpu Talvirinteen tilitoimistotoiminta jatkuu entisellään ja kaikki työntekijät jatkavat vanhoina työntekijöinä. Varpu Talvirinne toimii myös jatkossa toimiston vetäjänä, ja toimisto jatkaa nykyisessä osoitteessaan.

”Haluamme olla tässä kehityksessä mukana, ja näin päädyimme tähän kumppanuusratkaisuun nimenomaan sähköisen taloushallinnon edelläkävijän Administer Oy:n kanssa. Tällä ratkaisulla varmistamme parhaiten asiakkaillemme modernit kehittyvät palvelut sekä työntekijöidemme työpaikat. Työntekijät jatkavat nykyisissä tehtävissään vanhoina työntekijöinä”, jatkaa Varpu Talvirinne.

”Taloushallinnon palvelut ovat siirtyneet nettipohjaisiksi jo reilun vuosikymmenen ajan, alati kiihtyvällä tahdilla. Olemme tehneet alalla pioneerityötä, ja tämän kaupan myötä saamme vahvistusta yhtiömme toimintaan ja yrittäjävetoisten yhtiöiden veroneuvontaan”, Administer Oy:n toimitusjohtaja Peter Aho summaa.

”Administerin tavoite on työllistää Suomessa ja laajentua kaikkiin merkittäviin kuntiin. Administer toimii 22 paikkakunnalla, mm. Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Rovaniemellä, Hämeenlinnassa, Muoniossa ja Mäntsälässä sekä Tukholmassa. Aiomme tarjota jatkossakin paikallista palvelua yhdistettynä markkinoiden kehittyneimpiin järjestelmiin”, Aho päättää.

 

Lisätietoja:
Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer Oy
Puh. 040 501 3661
peter.aho@administer.f

Varpu Talvirinne
Tilitoimisto Varpu Talvirinne
Puh. 050 301 1682
varpu.talvirinne@tilitsto.inet.fi