Blogi
Positiivinen vire jatkuu – pidä huomio kasvussa

Suurella osalla suomalaisista yrityksistä on valmistumassa tilinpäätös kovaa vauhtia. Viime vuoden loppu meni mielestäni yleisesti positiivisessa ilmapiirissä. Uskon merkkien perusteella sen myös jatkuvan tänä vuonna. En puhuisi räjähdysmäisestä kasvusta, mutta ollaan kuitenkin plussan puolella.
Näemme esimerkiksi, että konkurssien määrä asiakaskunnassamme on pienentynyt valtavasti jo pidemmän aikaa. Taloushallinnon transaktiot eli tapahtumamäärät ovat myös kasvussa. Se on yleensä hyvä merkki.
Niin ikään yritysten investointihalukkuus on positiivisessa kierteessä. Se kertoo tietysti aina siitä, etteivät ihmiset ole vetäytyneet poteroihin vaan ovat valmiita investoimaan uuteen. Tämäkin suunta on ollut nähtävissä jo pidempään.
Administer-konsernin kasvu jatkuu tänä vuonna vahvana ja voimakkaana. Odotan vuoden tuovan meille asiakkaaksi isoja yhtiöitä kumppanuuksien ja ulkoistuksien kautta. Automaatio lisääntyy huimasti, samoin tehokkuus ja uudet tuotteet. Tulemme tekemään useita yrityskauppoja. Uskallan sanoa jo nyt, että tästä vuodesta tulee liikevaihdollisesti ennätysvuosi. Haemme vähintään 25 prosentin kasvua.