Administer kasvaa ostamalla Enfon talousprosessipalvelut

10.10.2017

Administer ostaa enemmistöosuuden taloushallinnon ulkoistuspalveluita tuottavasta Enfo Oyj:n tytäryhtiö Enfo Partner Oy:stä. Enfo jää kaupan jälkeen yhtiön vähemmistöosakkaaksi vajaalla 20 prosentin omistusosuudella. Samassa yhteydessä osapuolet ovat sopineet merkittävästä yhteistyöstä.

”Tämä yhteistyö vahvistaa Administerin asemaa yhtenä taloushallinnon suurimmista toimijoista. Olemme innoissamme mahdollisuudesta saada käyttöömme uutta osaamista erityisesti toiminnanohjausjärjestelmistä ja energia-alan yritysten tarpeista. Kaupan myötä Enfo Partner ottaa käyttöön uuden toiminimen Administer Partner. Panostamme etenkin keskisuuriin ja suuriin yrityksiin”, sanoo Administerin toimitusjohtaja Peter Aho.

”Enfolla ja Administerilla on jatkossakin lukuisia yhteisiä asiakkuuksia. Tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä. Taloushallinnon palveluihin erikoistuneella Administerilla on erinomaiset edellytykset kehittää talouspalveluita. Enfo puolestaan keskittyy tuottamaan IT-palveluita, joiden avulla asiakkaamme pystyvät luomaan uusia innovatiivisia digitaalisia liiketoimintaratkaisuja”, sanoo Enfon toimitusjohtaja Arto Herranen.

Uutta osaamista ja uusi toimipiste

Enfo Partnerin myötä Administer saa riveihinsä runsaasti uutta osaamista. Enfo Partner on palvellut erityisesti suuryrityksiä, ja Enfo Partnerin osaaminen isojen yhtiöiden toiminnanohjausjärjestelmistä on Suomen huipputasoa. Lisäksi Enfo Partnerilla on erityisosaaminen energiasektorin taloushallinnon palveluiden toimittamisessa ja kaupan myötä Administer ja Enfo yhdessä kasvavat suurimmaksi energiasektorin palvelutoimittajaksi. Enfo Partnerin asiakkaina ovat mm. Loiste, Pohjolan Voima ja muita isoja energia-alan yhtiöitä.

”Administerin tavoitteena on jo pitkään ollut kehittää osaamistaan isojen yhtiöiden toiminnanohjausjärjestelmistä. Enfo Partner tuo mukanaan erinomaista ERP-asiantuntemusta ja muuta uutta osaamista”, kertoo Peter.

Enfo Partnerin palveluksessa on noin 50 henkilöä Espoossa, Kuopiossa ja Kajaanissa. Työntekijät siirtyvät työskentelemään Administerin toimipisteissä vielä vuoden 2017 aikana. ”Yrityskaupan myötä pääsemme avaamaan aivan uuden, noin 15 hengen osaamiskeskuksen Kajaaniin. Kyseessä on Administerin ensimmäinen toimipiste Kainuussa”, Peter jatkaa.

Lisätietoja:

Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer Oy
Puh. 040 501 3661
peter.aho@administer.fi

Arto Herranen
Toimitusjohtaja
Enfo Oyj
Puh. 044 719 3000
arto.herranen@enfo.fi

Enfo Oyj – Yksinkertaisempaa, sujuvampaa ja älykkäämpää liiketoimintaa digitaalisessa dimensiossa (www.enfo.fi) Enfo on pohjoismainen IT-palvelutalo, joka tuottaa liiketoimintaratkaisuja ja IT-palveluita. Autamme asiakkaitamme toimimaan digitaalisessa dimensiossa luomalla innovatiivisia digitaalisia ratkaisuja asiakkaittamme liiketoiminnan kehittämiseen, uudistamiseen ja parantamiseen. Enfon liikevaihto on 128 miljoonaa euroa (2016) ja yrityksessä työskentelee noin 900 erikoisasiantuntijaa Suomessa ja Ruotsissa.

Administer Oy (http://www.administer.fi on suomalainen sähköisen taloushallinnon edelläkävijäyritys. Vuonna 1985 perustettu yritys on yksi suurimmista taloushallinnon palveluntarjoajista Suomessa. Yhtiö työllistää noin 300 taloushallinnon ammattilaista ja asiakkaita on yli 3000 eri toimialoilta, pörssiyhtiöistä yhden työntekijän yrityksiin. Administer vapauttaa asiakkaiden aikaa tuottavaan liiketoimintaan muuttamalla taloushallinto paperittomaksi ja reaaliaikaiseksi. Lisäksi Administer tarjoaa laadukkaita ulkoistetun talousjohtajan ja controllerin palveluita vuosikymmenien kokemuksella. Administer toimii koko Suomessa.